Tieto on todellista pääomaa

Poliittisten ja aatteellisten työväenlehtien alkujuuret johtavat 1800-luvun loppuun. Kirjailija Väinö Linna kirjoitti vuonna 1969 Aikamerkissä ajatuksiaan yhteiskunnan muutoksesta.

Työväenlehdiksi kutsutaan poliittisia ja aatteellisia sanomalehtiä, joilla on läheinen sidos työväenliikkeeseen ja vasemmistopuolueisiin. Työväenlehtien alkujuuret johtavat 1800-luvun loppupuolelle työväenaatteen nousuun. Nimensä mukaisesti ne oli suunnattu työväestölle. Lehdistä kasvoi tärkeä osa työväenliikettä. Ne olivat näkyvä ja konkreettinen osa tiedonvälitystä.

Työväenlehtipäivää on vietetty maaliskuun alussa vuodesta 1973 lähtien. Ajankohdaksi valikoitui Työmies-lehden ensimmäisen numeron ilmestyminen. Lehtipäivällä on haluttu korostaa työväenliikkeen omien lehtien merkitystä.

Vaalikampanjoinnin yhteydessä lehdet tarjosivat vuosikymmeniä kättä pidempää jaettavaa. Tänä päivänä vaalikentillä ei juurikaan jaeta uutissisällöltään nopeasti vanhentuvia paperilehtiä. Monelle työväenliikkeen kokeneelle toimijalle lehtiuudistukset nettijulkaisuineen ovat olleet kauhistus. Työväenpuolueissa onkin haluttu pitää kiinni edes kerran viikossa ilmestyvästä paperilehdestä.

Työväenlehtiä on monenlaisia. Aikaisemmin lähes jokaisella järjestöllä oli oma lehtensä. Kirjo oli suuri. Nais-, nuoriso-, opiskelija- ja varhaisnuorisojärjestöillä oli omat aviisinsa.

Lähivuosina sata vuotta täyttävällä Työväen Sivistysliitolla oli alusta lähtien oma julkaisu Työläisopiskelija. Nimi vaihtui 1960-luvulla Aikamerkiksi. Kun 1990-luvun kova lamaleikkuri iski myös aikuisopiskeluun ja vapaaseen sivistystyöhön, lehti lakkasi ilmestymästä. Reilu kolme vuotta sitten Aikamerkki elvytettiin syväjäädytyksestä. Työläisopiskelijan uusi elämä jatkuu verkossa.

TIEDON VALLANKUMOUS

Aikamerkin numerossa vuodelta 1969 on kirjailija Väinö Linnan ajatuksia yhteiskunnan muutoksesta. 2.3 vietettävän Työväenlehtipäivän kunniaksi Aikamerkki julkaisee katkelmia hänen puheenvuorostaan.

Linnan mukaan muutoksessa on olennaista itse tiedon muuttuminen. Uutta tietoa syntyy yhtenään ja yhä kiihtyvällä vauhdilla. Tiedon eri alueista vallitsee kuitenkin ristiriitaisia käsityksiä, esimerkkeinä luonnontieteellinen ja uskollinen näkökulma.

Linna kirjoittaa, miten alkuaan tieto kehittyi harvoina sysäyksinä, kunnes se alkoi yhtenäistyä tieteelliseksi ajatteluksi. Muita tieteenhaaroja väheksymättä Linna pitää ensisijaisena luonnontieteellistä tietoa ja sen sovellutusta teknologiaan. Sillä juuri tuon sovellutuksen seurauksista johtuu muun tiedon tarve ja kehitys. Linna kuitenkin muistuttaa, miten luonnontieteet vaikuttavat meihin vasta seuraustensa kautta eikä noita yhteyksiä ole helppo tajuta. Viesti on ajankohtainen edelleen muun muassa ilmastonmuutoksen ja sen seurauksien myötä.

Tiedon vallankumouksesta Linna kirjoittaa, miten se valtaosaltaan on hiljaista asenteiden muuttumista, joka näkyy muun muassa sukupolvien välisinä ristiriitoina. Siten länsimainen kulttuurihistoria perustuukin jatkuvaan neljännen käskyn rikkomiseen.

Aikaisemmin kulttuuri merkitsi ylätason ilmiöitä kuten eliittitaidetta ja hiottuja käytös- ja puhetapoja, mutta tieteellisen tiedon aiheuttama realismin kasvu näkyy myös kulttuurissamme. Me kapuamme tiedon portaita, koemme korkeatasoisia esteettisiä elämyksiä, omaamme korkeatasoisen intelligenssin ja olemme ylipäänsä kaikin puolin yleviä.

Linna kirjoittaa, miten viimeaikaiseen kulttuurikehitykseemme eniten vaikuttaneet miehet ovat ehkä Marx ja Freud ja miten meidän yhteiskuntamme muutoksen perustendenssi on toteuttaa niitä ideoita, jotka Eetu Salin tovereineen sysäsi liikkeelle. Niitä toteuttavat monet sellaisetkin, jotka suuttuivat jos heille sanoisi, että heidän toimintansa on ainakin osiltaan marxilaisperäisten ideoiden toteutusta.

Tulevaisuudesta Linna toteaa edelleen ajankohtaisesti, miten yleismaailmallisen solidaarisuuden kasvu on tulevaisuutemme perusedellytys. Ihmisen todellinen pääoma on hänen päässään ja kulttuurin pääomavirtojen ohjailu tiedon vaikutuksen lisäämistä.

Teksti: Merja Leskinen ja Natasha Petrell
Kuva: Mikael Huovinen